Share this post

Toiminimen nettovarallisuus vaikuttaa verojen määrään (0)

Toiminimiyrittäjä maksaa yrityksensä koko tuloksesta veroja pääsääntöisesti ansiotuloverotuksen mukaan. Käytännössähän tämä siis tarkoittaa, että toiminimeä verotetaan samalla tavalla kuin palkansaajiakin, eli progressiivisesti. Toiminimiyrittäjä voi kuitenkin halutessaan maksaa osan tulojensa veroista pääomatuloverona, joka voi olla kannattavaa, jos yrityksen tulos on suuri. Mutta, jotta tulosta voidaan jakaa ansio- ja pääomatuloverojen kesken, täytyy yrityksellä olla nettovarallisuutta.

Mitä on toiminimen nettovarallisuus?

Toiminimen nettovarallisuus koostuu elinkeinotoimintaan liittyvistä varoista, veloista sekä ulkopuolisille maksetuista palkoista.

Varat

Toiminimen nettovarallisuuteen lasketaan vain elinkeinotoimintaan kuuluvat varat. Näitä voivat olla mm. kiinteistöt, rakennukset, rakennelmat, koneet, kalustot, tavarat, myyntisaamiset ja käteisvarat. Pankkitilillä möllötteleviä rahoja ei oteta mukaan nettovarallisuutta laskiessa ja toiminimen autokin kuuluu laskea mukaan nettovarallisuuteen vain siinä tapauksessa, jos autolla ajetaan yli puolet elinkeinotoiminnan ajoja.

Velat

Toiminimen velkoihin puolestaan lukeutuu niin ikään vain elinkeinotoimintaan liittyvät velat, joita voi olla esim. pankkilainat ja ostovelat. Yrittäjän yksityistalouden velkoja tai yrityksen laskennallisia verovelkoja ei oteta huomioon.

Palkat

Nettovarallisuuteen lasketaan mukaan myös 30% palkoista, jotka on maksettu ulkopuolisille työntekijöille viimeisen 12 kuukauden ajalta. Toiminimiyrittäjän itselleen maksama palkka (yksityisotot) tai puolisolle maksettu palkka eivät kuulu tähän kategoriaan.

Jos yrityksellä on enemmän velkoja kuin varoja, ei yrityksellä siinä tapauksessa ole nettovarallisuutta.

Minkä vuoden nettovarallisuutta käytetään milloinkin?

Verohallinto kertoo, että ”verovuoden jaettavan yritystulon pääomatulo-osuuden laskentaperusteena on tavallisesti elinkeinotoiminnan nettovarallisuus verovuotta edeltävän verovuoden päättyessä”, mutta että mitähän se tämäkin taas tarkoittaa?

Tmi Nettosen tilikausi on kalenterivuosi, eli 1.1-31.12.
– Verovuosi 2021 muodostuu tilikaudesta 1.1. – 31.12.2021.
– Verovuosi 2022 muodostuu tilikaudesta 1.1. – 31.12.2022.

Nettosen verovuoden 2022 jaettava yritystulo jaetaan ansio- ja pääomatuloksi 31.12.2021 päättyneen tilikauden nettovarallisuuden perusteella.

Eli juuri päättyneen tilikauden nettovarallisuudella ei ole mitään merkitystä, vaan täytyy katsoa edellisen verovuoden nettovarallisuutta. Paitsi tietenkin, jos kyseessä on toiminimen ensimmäinen verovuosi, nettovarallisuus lasketaan sen vuoden tietojen mukaan.

Nettovarallisuuden laskeminen

Toiminimen nettovarallisuus saadaan selville, kun elinkeinotoiminnan varoista vähennetään velat ja jos yrityksellä on ulkopuolisia työntekijöitä, lisätään nettovarallisuuteen 30% heille maksetuista palkoista verovuoden päättymistä edeltäneiden 12 kuukauden ajalta.

Tmi Nettosen vuoden 2021 tilinpäätös antoi seuraavanlaista tietoa:

– Koneet: 25 000 €
– Auto: 6000 €
– Myyntisaamiset: 8000 €
– Käteiskassa: 1000 €
– Pankkilaina: 8000 €
– Ostovelat: 2000 €
– Maksetut palkat: 48 000 €

Nettosen varat ovat siis 40 000 euroa, velat 10 0000 euroa ja palkkoja vuoden 2021 aika oltiin maksettu 48 000 eurolla.

Nettosen nettovarallisuuden laskeminen tapahtuu seuraavanlaisesti:
40 000e – 10 000e = 30 000 euroa, johon lisätään vielä 30% palkoista, eli 14 400 euroa.

Nettosen nettovarallisuus verovuonna 2021 on (30 000e + 14 400e) 44 400 euroa.

Yrityksen tuloksen jakaminen

Jos verotettavat ansiotulot on suuret ja näin ollen myöskin veroprosentti on korkea, kannattaa käyttää hetki aikaa ja laskea, olisiko viisasta jakaa osa toiminimen tuloksesta verotettavaksi pääomatulon mukaan.

Pääomatulojen osuudeksi voi itse valita joko 0%, 10% tai 20% nettovarallisuuden määrästä, joten kaikki vaihtoehdot kannattaa laskea. Nyrkkisääntönä voisi pitää, että jos ansiotulojen veroprosentti nousee yli 30:n, on tuloksen jakaminen kannattavaa. Pääomatuloja verotetaan 30% aina 30 000 euroon asti ja sen ylittävän osan veroprosentti on 34.

Veroja laskiessa on myös hyvä ottaa huomioon, että toiminimen ansiotuloihin kuuluu yrityksen tuloksen lisäksi myös mahdolliset palkkatöistä saadut tulot.

Tmi Nettosen verovuosi 2022 on juuri saatu päätökseen ja Nettosen verotettava tulo on huimat 60 000 euroa. Koska Nettosella on ollut nettovarallisuutta (44 400 euroa) vuonna 2021, voi Nettonen maksaa osan tuloksensa veroista pääomatuloverona.

Pääomatulon osuus 0%
Jos koko summasta maksettaisiin verot ansiotuloveron mukaisesti (eli pääomatulon osuus 0%) eikä Nettosella olisi muita ansiotuloja, tarkoittaisi se, että Nettosen veroprosentti olisi 34,8% ja maksettavan veron määräksi tulisi 20 880 euroa.

Pääomatulon osuus 10%
Jos Nettonen maksaisi yrityksensä tuloksesta 10% pääomatuloverona, maksettaisiin pääomatuloveroa (44 400 x 10%) 4440 euron tuloksesta ja lopusta 55 560 eurosta verot maksettaisiin ansiotuloverona. Nettosen ansiotulot siis tippuisivat 60 000 eurosta reiluun 55 000 euroon ja samalla veroprosentti 33,3:n prosenttiin.

– Pääomatulon verot: 4400€ x 30% = 1320 euroa
– Ansiotulon verot: 55 560€ x 33,3% =18 501 euroa
– Yhteensä: 19 821 euroa

Pääomatulon osuus 20%
Jos Nettonen maksaisi pääomatuloveroa 20% mukaan, tarkoittaisi se, että pääomatuloveroa maksettaisiin (44 400 x 20%) 8880 euron tuloksesta ja loput 51 120 euroa verotettaisiin ansiotuloverona. Nettosen ansiotulot siis tippuivat 60 000 eurosta reiluun 51 000 euroon ja samalla veroprosentti pieneni 34:stä 32:n.

– Pääomatulon verot: 8880€ x 30% = 2664 euroa
– Ansiotulon verot: 51 120 x 32% = 16 358 euroa
– Yhteensä 19 022 euroa

→ Tässä tapauksessa Nettosen siis kannattaa maksaa maksimit (20%) pääomatuloverona.

Muista ilmoittaa jakohalukkuutesi veroilmoituksella!

Toiminimen täytyy muistaa vaatia veroilmoituksella, miten tulosta halutaan verotettavan. Veroilmoituksen lopussa (kohta 17 vaatimus jaettavasta yritystulosta) täytyy laittaa raksi ruutuun halutaako pääomatulona veroitettavan 10% vai 0%. Jos kumpaakaan ei laita raksia, veloitetaan pääomatulona 20 prosenttia. Muista siis olla tarkkana tämän kanssa!

Verosuunnittelua on aina järkevää tehdä, mutta jos toiminimen ansiotulot ovat pienet ja veroprosentti selvästi alle 30, ei toiminimen nettovarallisuuden laskemiseen kannata käyttää aikaa. Tuloksen jakaminen ansio- ja pääomatuloksi on viisasta vasta sitten, kun ansiotulojen veroprosentti kipuaa yli kolmenkymmenen.

Lue lisää yrityksen verotuksesta

    Kokeile heti

    Helppokäyttöinen ja edullinen SimplBooks kirjanpito-ohjelma. Ota käyttöön kahdessa minuutissa ja kokeile 30 päivää ilmaiseksi! Ohjelmalla on jo yli 20 000 tyytyväistä käyttäjää.

    HUOMIO! SimplBooks blogissa kirjoitetut postaukset ja aiheet ei ole välttämättä juridisesti tarkkoja ja suosittelemme aina ottamaan yhteyttä asiantuntijaan. Blogin kirjoittajat tekevät parhaansa virheettömän sisällön eteen, mutta eivät ota vastuuta mahdollisista pienistä erehdyksistä. On otettava huomioon myös jatkuvasti muuttuva lainsäädäntö.

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


    Kokeile 30 päivää ilmaiseksi!

    Rekisteröityminen on helppoa ja antaa sinulle mahdollisuuden kokeilla SimplBooksia ilman sitoutumista.