Yrityksen joululahjat työntekijöille, asiakkaille ja yhteistyökumppaneille

Yrityksen joululahjat työntekijöille, asiakkaille ja yhteistyökumppaneille

11. marraskuutan 2022, 07:52 in Liiketoiminta
0 Kommentia

Yrityksen joululahjat mietityttävät joka vuosi. Millainen on verovapaa joululahja työntekijälle tai miten muistaa asiakkaita tai yhteistyökumppaneita?

Yrityksen joululahjat kannattaa miettiä verotuksen kannalta ennen kuin suuntaa lahjakaupoille!

Joululahja työntekijälle

Jotta työntekijät voisivat nauttia joululahjoista täysin verovapaasti, täytyy niiden olla arvoltaan vähäisiä sekä koko henkilökunta täytyy muistaa lahjoa. 

Arvoltaan vähäinen lahja on alle 100 euroa, mutta tässä täytyy muistaa, että jos työntekijöitä on lahjottu jo aiemmin vuoden aikana, lahjojen yhteisarvo ei saa ylittää 100 euroa työntekijää kohti. Eli vuoden aikana aikaisemmin annettujen lahjojen arvo (poislukien merkkipäivälahja tai häälahja) pienentää verovapaan joululahjan sallittua enimmäisarvoa. Jos työntekijät ovat saaneet vaikka juhannuksena 40 euron arvoiset lahjakassit, voi joululahjan arvo olla maksimissaan 60 euroa henkilöä kohden.

Verovapaat lahjat edellyttävät myös, että joululahjat annetaan jokaiselle työntekijälle. Ei siis ole merkitystä, onko jokainen työpaikan Lisbetti ja Albertti ollut kilttinä vai ei, sillä lahjat kuuluu kaikille! Lain mukaan työntekijän on kohdeltava kaikkia työntekijöitä tasapuolisesti, joten joululahjojenkin täytyy olla kaikille samat. Mutta tästäkin asiasta löytyy poikkeus; työntekijöiden asemat tai tehtävät huomioon otettuina saattavat perusteltuna oikeuttaa erilaisiin lahjoihin. Verovapaus ei siis häviä, jos osa-aikaiselle työntekijälle antaisi edullisemman lahjan kuin täysiaikaiselle. Eri asia on, kannattaako niin tehdä, sillä joululahjan tarkoitushan on kuitenkin olla iloinen yllätys jokaiselle.

Yrityksen antamat joululahjat työntekijöille voidaan vähentää yrityksen tuloverotuksessa, mutta arvonlisäveroa niistä ei saa vähentää missään tilanteessa. Kirjanpidossa henkilökunnan joululahjat, kuten muutkin henkilökunnan lahjat, kuuluvat tuloslaskelman pääluokan liiketoiminnan muut kulut alle.

Yrityksen joululahjat asiakkaille ja yhteistyökumppaneille

Joskus myös asiakkaita tai muita yhteistyökumppaneita halutaan muistaa lahjoin. Heille ei suoranaisesti anneta joululahjoja, vaan lahjat ovat joko edustuslahjoja tai mainoslahjoja. 

Jos joululahjojen antaminen asiakkaille tai yhteistyökumppaneille ei tule kysymykseen, kannattaa kuluneesta vuodesta silti kiittää tavalla tai toisella. Esim. joulukortit ovat kiva yllätys jokaiselle ja yrityksen kirjanpidossa ne käsitellään markkinointikuluina, joten ne ovat kokonaisuudessaan vähennyskelpoisia tulo- ja arvonlisäverotuksessa.

Mainoslahjan arvo alle 50 euroa

Yhteistyökumppanille tai asiakkaalle annettu lahja luetaan mainoslahjaksi, jos lahja on tavanomainen ja niin sanottu massalahja, eli lahja on annettu samanaikaisesti ja samanlaisena useille vastaanottajille. Verohallinnon käsityksen mukaan mainoslahja on tavanomainen, jos sen arvonlisäverollinen hinta on maksimissaan 50 euroa (kohta 2.3.3).

Mainoslahjat ovat hyvin usein esim. kyniä, heijastimia, paitoja, huiveja tai muita vastaavia tavaroita, jotka sisältävät yrityksen logon tai nimen. Myöskin yrityksen omia tuotteita voi antaa mainoslahjana ja silloin lahjan arvo on tavaran todennäköinen myyntihinta.

Mainoslahjat ovat kokonaisuudessaan vähennyskelposia niin tulo- kuin arvonlisäverotuksessakin.

Edustuslahjat ovat yksilöllisempiä

Edustuslahjat ovat taas valittu yksilöllisemmin kuin mainoslahjat sekä niiden arvo voi olla mainoslahjaa korkeampi.Tyypillisesti edustuslahja annetaan esim. yritykseen liikesuhteessa olevalle henkilölle, kuten vaikkapa alihankkijalle tai yrityksen parhaalle yhteistyökumppanille.

Edustuslahjoista puolet on vähennyskelpoisia tuloverotuksessa, kunhan lahjan kuitista ilmenee kenelle lahja on osoitettu ja miten se liittyy liiketoimintaan. Arvonlisäveroa taas edustuslahjoista ei saa koskaan vähentää.

Lahjapullot

Alkoholilahjojen katsotaan yleensä aina liittyvän edustamiseen ja näin ollen ovat edustuslahjoja, mutta myös väkijuomien kohdalla poikkeuksia löytyy. Jos yritys itse valmistaa alkoholituotteita, voidaan pulloja jakaa mainostarkoituksessa, jos mainoslahjojen muut ehdot täyttyvät. Myöskin joululahja työntekijälle voi sisältää kohtuullisesti alkoholia, esimerkiksi yhden pullon viiniä ja se on ihan täysin vähennettävissä tuloverotuksessa.

Yrityksen antamat joululahjat voidaan siis jakaa kolmeen ryhmään, joiden vähennysoikeudet hieman vaihtelevat. Henkilökunnalle annettavat joululahjat kuitenkin kulkevat aina omaa polkuaan, eikä niitä pidä koskaan sekoittaa mainos- tai edustuslahjoihin.

Helppokäyttöinen ja edullinen SimplBooks kirjanpito-ohjelma. Ota käyttöön kahdessa minuutissa ja kokeile 30 päivää ilmaiseksi! Ohjelmalla on jo yli 15 000 tyytyväistä käyttäjää.

Jonna Pulkkanen

jonna@simplbooks.fi

Jonnan pääpaino SimplBooksilla on sisällöntuotanto. Jonna on entinen yrittäjä sekä tilitoimiston multitaskaaja, joten kirjoituksissa tullaan näkemään taloushallinnon molempia puolia.

Kommentteja ei ole

Kirjoita kommentti