Kirjanpidon poistot: 6 yleistä kysymystä ja vastausta (0)
Kirjanpidon poistot tarkoittavat pitkävaikutteisen hankinnan kulun jaksottamista usealle tilikaudelle. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun yritys investoi esimerkiksi koneeseen, kalustoon, ajoneuvoon tai muuhun käyttöomaisuuteen, hankintamenoa ei kirjata kokonaisuudessaan yhden tilikauden kuluksi. Hankinta tuottaa yritykselle tuloa useana tilikautena, niin tulee hankinnan kulu myös jakaa usealle vuodelle.
Miksi kirjanpidon poistot ovat tärkeitä?
Ilman kirjanpidon poistoja tulos heittelisi voimakkaasti investointivuosina. Kuvitellaan, että yritys hankkii 20 000 euron koneen ja kirjaa sen kokonaan kuluksi yhdelle tilikaudelle. Silloin investointivuoden tulos heikkenee voimakkaasti ja seuraavien vuosien tulos näyttää keinotekoisesti paremmalta. Tilinpäätös ei siis antaisi realistista kuvaa toiminnan kannattavuudesta. Kirjanpidon poistot tasoittavat tätä vaikutusta. Kun kustannus jaetaan useammalle vuodelle, tulos heijastaa paremmin sitä, miten investointi oikeasti tuottaa arvoa. Poistojen avulla tuloskehitys pysyy tasaisempana sekä investointien vaikutus näkyy loogisesti usean vuoden aikana.
Tasapoisto vai menojäännöspoisto? Mikä niiden ero on?
Poistomenetelmiä on kaksi: tasapoisto ja menojäännöspoisto.
Tasapoistossa hankintameno jaetaan tasan arvioiduille käyttöajalle, eli poistosumma pysyy samana joka vuosi. Tasapoistoa käytetään silloin, kun hankittavan hyödykkeen vaikutus yritykseen on yhtä suuri jokaisena poistovuotena. Tälläisiä hyödykkeitä ovat mm. vuokrahuoneiston perusparannusmenot, liittymismaksut, tavaramerkkioikeudet, atk-ohjelmat, patentit ja tekijänoikeudet.
ESIMERKKI
-
-
Hankintahinta 10 000 €
-
Käyttöikä 5 vuotta
-
Poisto vuodessa: 10 000 € / 5 vuotta = 2 000 €
-
Menojäännöspoistossa poisto lasketaan aina jäljellä olevasta kirjanpitoarvosta prosenttiosuutena. Menojäännöspoistot on hyvin yleinen poistomenetelmä pk-yritysten keskuudessa ja sitä käytetään silloin, kun hankitun omaisuuden vaikutus tulonmuodostusprosessiin on isompi käyttövuosien alussa kuin käytön lopussa. Eli, kun tienaat hyödykkeellä enemmän heti sen saatuasi ja sen vaikutus pienenee vuosien saatossa. Yleisiä menojäännöspoistettavia ovat esimerkiksi tuotannon koneet ja laitteet, ajoneuvot, työkalut ja toimistokalusteet. Poistonmäärä pienenee vuosittain, koska se lasketaan aina pienemmästä summasta.
ESIMERKKI
-
-
Hankintahinta 10 000 €
-
Poistoprosentti: 25
-
1. vuosi: 25% x 10 000 € = 2 500 €
-
2.vuosi: 25% x 7500€ = 1 875 €
- 3.vuosi: 25 % × 5 625 € = 1 406,25 €
-
→ Lue lisää Tasapoisto vai menojäännöspoisto – Mikä niiden ero on?
Milloin menojäännöksen voi poistaa kokonaan?
Menojäännöksen voi poistaa kokonaan silloin, kun se on 1200 euroa tai alle.
Miten poistot vaikuttavat verotukseen?
Kirjanpidon poistot vaikuttavat suoraan verotettavaan tuloon. Mitä enemmän poistoja on, sitä pienemmäksi verotettava tulo muuttuu. Menojäännöspoistoissa poistot ovat suurempia alkuvuosina, mikä voi keventää verotaakkaa investointivuosina. Tämä voi olla hyödyllistä erityisesti silloin, kun yrityksellä on paljon investointeja tai kasvuvaihe meneillään. On kuitenkin tärkeää huomata, että poistot eivät poista kustannusta, vaan ainoastaan jaksottavat sen eri vuosille. Kokonaisvaikutus toteutuu ajan kuluessa.
Miten poistot ilmoitetaan veroilmoituksella?
Jos täytät veroilmoituksen OmaVerossa, tulee kohtaan ”Poistot” vastata kyllä, jos olet tehnyt poistoja kirjanpidossa. Jos poisto tehdään ainoastaan irtaimesta käyttöomaisuudesta (kuten koneet, kalusto tai laitteet), OmaVeroon avautuu automaattisesti poiston erittelyt. Jos teet poistoja myös muusta kuin irtaimesta käyttöomaisuudesta (esim. rakennuksista tai verohuojennuspoiston uusista koneista ja kalustosta) vastaa lisäksi kyllä kohtaan ”Poistot muusta kuin irtaimesta omaisuudesta” ja ilmoita tiedot kaikista poistoista lomakkeellla 62.
Milloin hankinta pitää poistaa eikä kirjata kerralla kuluksi?
Yleisesti poistoja käytetään silloin, kun hankinta on pitkävaikutteinen ja tuottaa yritykselle tuloa useamman tilikauden ajan. Tyypillisiä esimerkkejä ovat koneet, kalusto ja ajoneuvot. Sen sijaan ns. pienhankinnat voi kirjata kerralla kuluksi. Pienhankinta tarkoittaa yksittäistä kuluvaa käyttöomaisuutta, kuten esimerkiksi puhelinta tai tietokonetta, jonka hankinta hinta on enintään 1200 euroa tai käyttöikä alle 3 vuotta. Tallaisiä pienhankintoja voi vähentää yhteensä 3600 eurolla tilikauden aikana.
Kokeile heti
Helppokäyttöinen ja edullinen SimplBooks kirjanpito-ohjelma. Ota käyttöön kahdessa minuutissa ja kokeile 30 päivää ilmaiseksi! Ohjelmalla on jo yli 20 000 tyytyväistä käyttäjää.
Vastaa